Likviditeetin tarjoaminen DeFissä ei ole yksi malli. Kyse on kahdesta perustavanlaatuisesta hinnoittelufilosofiasta: AMM ja PMM – ne päättävät hinnoista eri tavoin. 🧵 Alla on todellinen ero, ilman muotisanoja.

Automaattiset markkinatekijät (AMM:t) hinnoittelevat omaisuuseriä deterministisen ketjun varantojen funktion avulla. Kanoninen esimerkki on tunnettu x⋅y = k Jokainen kauppa tasapainottaa poolin mekaanisesti uudelleen ja liikuttaa hintaa ennalta määritellyn käyrän suuntaisesti. Invariantista riippuen likviditeetti voi jakautua koko käyrälle tai keskittyä tietyille alueille, mutta se pysyy aina sidottuna kiinteään toiminnalliseen muotoon.

LP:t AMM:issä tarjoavat passiivista likviditeettiä tällä käyrällä. Hinnan löytäminen tapahtuu mekaanisen reservien tasapainottamisen kautta, kun taas sisäinen hinta on sidottu poolin tokenien suhteeseen. AMM:t eivät viittaa suoraan ulkoisiin hintoihin, vaan delegoivat hintalinjauksen arbitraasitoimijoille, jotka käyvät kauppaa, kunnes ketjun sisäiset hinnat lähestyvät laajempaa markkinaa. Tämän seurauksena AMM-hinnoittelu on ketjussa, kaavapohjaista ja reaktiivista, suosien yksinkertaisuutta ja luvatonta pääsyä aktiivisen hinnanhallinnan sijaan.

Yksityiset markkinatekijät (PMM:t) kääntävät logiikan päälaelleen. Hinnat lasketaan aktiivisesti ketjun ulkopuolella hinnoittelumoottoreiden avulla, joilla on pääsy ulkoisiin viitehintoihin (CEX:t, oraakkelit, ketjun sisäiset likviditeetti) ja sisäiset riskisignaalit. Tarjoukset laaditaan ennen suoritusta ja sovitaan ketjussa. PMM:t toimivat tyypillisesti Request-for-Quote (RFQ) DEX:ien kautta, jotka luovat ketjun ulkopuolisen tilauskirjan ratkaisijille, reitittäjille ja muille hakijille.

PMM:t eivät toimi pitkäikäisen käyrän mukaan, joka määrittää varaston arvon ajan myötä. Ei ole olemassa ennalta määriteltyä invarianttia, jonka päällä likviditeetin pitäisi pysyä. Riskiä ja altistusta hallitaan dynaamisesti, ja hinnoittelulogiikka säätää spreadeja ja kokoa varaston, volatiliteetin ja markkinaolosuhteiden perusteella. Tämä on aktiivinen hinnoittelu, rakenteellisesti lähempänä perinteistä markkinatekoa. Tämän seurauksena PMM:n hinnoittelu on pääomatehokkaampaa ja toteutukseen keskittyvämpää, ja ex-post-arbitraasille altistuminen on merkittävästi pienempää. Proaktiivinen hinnoittelu mahdollistaa markkinatakaajan hyödyntää suuren osan arbitraasimahdollisuuksista, jotka AMM:n tapauksessa poistetaan ja joita kutsutaan tappio-vs-tasapainotukseksi (LVR)

Ero on tärkeä, koska AMM:n LP-tuotot ovat pitkälti järjestelmäriippuvaisia ja vaativat ylimääräistä pääomaa pysyäkseen likvidinä, kun taas PMM-tyylinen mallinnus hinnoittelee riskin ennen sitoutumista ja skaalautuu tehokkaammin. Korkeammalla tasolla AMM:n ja PMM:n hinnoittelu on kompromissi hajauttamisen ja yksinkertaisuuden sekä pääomatehokkuuden ja aktiivisen hintamuodostuksen välillä.