Universumin täydellisin kosminen napakointi Puhdas kosminen onni löysi vuonna 1950, ja tähtitieteilijä Arthur Hoag törmäsi tähän mieltä mullistavaan galaktiseen ihmeeseen tarkkaillessaan taivasta. Se, mitä hän löysi, rikkoo tavallisten galaksien odotukset: lähes virheetön rengas kirkkaita sinisiä nuoria tähtiä, jotka ympäröivät tiheää keskipalloa, jossa on paljon vanhempia, punaisempia tähtiä – erotettu aavemaisen tummalla, lähes tyhjällä raolla, joka näyttää kuin todellisuuden läpi iskemältä tyhjyydeltä. Tämä hämmästyttävä rakenne – joka ulottuu noin 100 000–120 000 valovuoden leveydelle (verrattavissa Linnunradan halkaisijaan) – sijaitsee noin 600 miljoonan valovuoden päässä Serpens-tähdistössä (Käärme). Miten tällainen geometrinen täydellisyys syntyi? Alkuperä on edelleen yksi tähtitieteen pysyvistä mysteereistä. Johtavia teorioita ovat: Dramaattinen galaksitörmäys miljardeja vuosia sitten, jolloin pienempi galaksi lävisti suuremman, laukaisten tähtien muodostumisen aallon, joka jäätyi tähän renkaaseen (kuin kivi, joka hyppää kosmisen lammen yli). Kadonneen keskipalkin viipyilevä gravitaatiovaikutus, joka muovasi levyn symmetriseksi ihmeeksi. Huomionarvoista on, että radiohavainnot eivät osoita merkkejä viimeaikaisesta galaksien kertymisestä viimeisen miljardin vuoden aikana – mikä tarkoittaa, että tämä outo arkkitehtuuri on pysynyt hämmästyttävän vakaana. Lisää wow-ilmiötä: kuuluisassa Hubble-kuvassa (kauniisti uudelleenmuokattu nykyaikaisella tekoälyllä hämmästyttävän selkeyden saavuttamiseksi) toinen, vielä kauempana oleva rengasgalaksi kurkistaa pimeän raon läpi "kello seitsemän" sijainnin ympärillä—kuin pieni kaiku Hoagin esineestä itsestään, miljardeja valovuosia kauempana. Puhdasta sattumaa, joka korostaa universumin valtavaa syvyyttä. Kuvan lähde: NASA, ESA, Hubble; Käsittely: Benoit Blanco (ja vastaavat korkearesoluutioiset Hubble-kuvat)(Tämä henkeäsalpaava Hubble-kuvaus paljastaa galaksin hypnoottisen symmetrian ja pienen taustarengaskumppanin – todella yksi syvän avaruuden valokuvauksen surrealistisimmista näkymistä.)

James Webb -avaruusteleskooppi (JWST) on saavuttanut uraauurtavan virstanpylvään: se vahvisti ensimmäisen eksoplaneetan, joka on suoraan kuvattu valkoisen kääpiön kiertoradalla, joka on palanut jäänne entisestä Auringon kaltaisesta tähdestä. Tämä kylmä maailma, WD 1856+534 b, sijaitsee vain 80 valovuoden päässä ja haastaa pitkään vallinneet oletukset planeettojen kohtalosta tähtien kuoleman jälkimainingeissa. Vuonna 2020 transit-menetelmällä (aluksi TESS:n toimesta) löydetty kaasujättiläinen—suunnilleen Jupiterin kokoinen, mutta massaksi arvioitu ~0,8–~6 Jupiterin massaa (todennäköisesti noin 5–6)—kiertää valkoista kääpiöisäntäänsä 1,4 päivän välein erittäin lähellä, noin 0,02 AU:n (noin 3 miljoonan kilometrin) etäisyydellä. Tämä sijoittaa sen syvälle tähden niin sanotulle "kielletylle alueelle"—alueelle, jossa minkä tahansa planeetan olisi pitänyt niellä tai tuhoutua esi-isän punaisen jättiläisvaiheen aikana, kun se paihti sisäratojen ympärille. Silti WD 1856+534 b säilyi. Se joko kesti voimakkaan kuumenemisen ja massan menetyksen tuon väkivaltaisen laajentumisen seurauksena tai siirtyi sen jälkeen sisäänpäin, ehkä dynaamisten vuorovaikutusten tai muiden mekanismien kautta. Valkoinen kääpiö itsessään on suhteellisen viileä (~4 900–5 000 K), sen viilenemisikä on ~5–6 miljardia vuotta ja koko järjestelmän ikä 7–10 miljardia vuotta – lähes kaksinkertainen aurinkokuntaamme verrattuna. JWST:n Mid-Infrared Instrument (MIRI) tallensi planeetan heikon lämpösäteilyn suoraan, paljastaen keskilämpötilaksi ~186 K (−87°C tai −125°F)—tehden siitä kylmimmän eksoplaneetan, joka on koskaan suoraan havaittu ja kuvattu. Tämä jäinen lämpötila (vain noin 60 K lämpimämpi kuin Jupiter) sulkee pois ruskean kääpiön kumppanin ja vahvistaa sen planeetan luonteen infrapunaylimääräisen mallinnuksen avulla, jolloin valkoisen kääpiön virta vähennetään planeetan hehkun eristämiseksi. Tämä löytö muuttaa ymmärrystämme: planeetat voivat kestää tähtikuoleman ja mahdollisesti siirtyä tiukkoille kiertoradoille valkoisten kääpiöiden ympärillä. Kaukaisessa tulevaisuudessa tällaiset järjestelmät voisivat jopa isännöidä tilapäisesti asuttavia alueita, kun viilenevä valkoinen kääpiö tarjoaa lempeää lämpöä – tarjoten vilauksen mahdollisesta tähtien jälkeisestä planeettojen evoluutiosta. Toinen JWST-havainto (osa käynnissä olevaa ohjelmaa) on suunniteltu myöhemmin vuonna 2025, jossa tutkitaan planeetan ilmakehää tarkemmin, etsitään lisää kumppaneita ja selvennetään muodostumisskenaarioita – kuten korkean eksentrisyyden muuttoa verrattuna muihin reitteihin. Tutkimuspaperi Mary Anne Limbach ym., "Lämpösäteilyn ja kylmän valkoisen kääpiöeksoplaneetan WD 1856+534 b:n vahvistus," The Astrophysical Journal Letters 984, L28 (2025). (Saatavilla myös arXiv:ssa: 2504.16982)

Saturnuksen pinta lähi-infrapunavalossa, Cassinin tallentamana