Olen huomannut keskittymisen heikkenemisen. Ei kenenkään yksittäisen henkilön kesken, vaan eri järjestelmissä ja keskusteluissa. Oli aika, jolloin kokouksessa saattoi olla monia ideoita yhtä aikaa. Voisimme tutkia sivupolkuja, testata puolivalmiita ajatuksia ja antaa odottamattomien yhteyksien nousta pintaan menettämättä vauhtia. Tuo löysyys oli tuottavaa, koska epäselvyyden hinta oli pieni. Se ei enää tunnu pitävän paikkaansa. Nyt huomio hajaantuu nopeasti. Ideat moninkertaistuvat, mutta ne eivät kasaantu. Työ vaatii yhä enemmän kentän kaventamista, tavoitteen uudelleenmäärittelyä ja keskustelun palauttamista yhteiseen kehykseen ennen kuin mikään voi edetä. Huomaan käyttäväni vähemmän aikaa ideoiden luomiseen ja enemmän aikaa niiden rajoittamiseen. Vähemmän aikaa avata tilaa, enemmän aikaa sulkea se tarkoituksella. En ole vakuuttunut, että tämä heijastaa luovuuden vähenemistä. Se tuntuu enemmän muutokselta siinä, missä rajoite sijaitsee. Keskittyminen, ei mielikuvitus, näyttää olevan rajoittava tekijä. En vielä tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Mutta se tuntuu todelliselta muutokselta työn tapahtumisessa, ja sellainen, joka kannattaa mainita ennen kuin yrittää ratkaista.