Juutalaisten sulkeminen alkuperäiskansojen kategoriasta pois ei ole pelkkä historiallinen pyyhkiminen pois, vaan kaksoisstandardi. Se heijastaa kieltäytymistä soveltaa käsitteellisiä kategorioita johdonmukaisesti, vaikka se vahvistaisi vähemmistöryhmää, joka horjuttaa akateemisen vasemmiston ideologista rakennetta. Tämä valikoiva tunnustus paljastaa, että suuri osa siitä, mitä pidetään edistyksellisenä tutkimuksena, toimii vähemmän vallan kritiikkinä ja enemmän moraalisena suojelun esittämisenä – kuratoituna kaunojen taloudena, joka on suunniteltu imartelemaan valkoisen pelastajan roolia. Juutalaiset, joiden alkuperäiskansojen identiteetti syntyy vuosituhansien sivilisaation jatkuvuudesta, rituaalisesta siirrosta ja maahan sitoutumisesta, suljetaan pois juuri siksi, etteivät he sovi hegemoniseen, akateemiseen käsikirjoitukseen. Mutta olla alkuperäiskansa ei tarkoita hyväksynnän hakemista kansalaisjärjestöjen vetämästä ekosysteemistä, jossa on länsimainen luotto, lahjoittajien tunnustus ja akateeminen arvostus. Se on tapa olla kansa – määriteltynä sivilisaation muistin, jatkuvuuden ja välittämisen kautta – riippumatta siitä, onko tuo identiteetti luettavissa institutionalisoidulle antisionistiselle kompleksille vai ei.