Tutkimukset osoittavat, että noin vuonna 1345 tapahtunut tulivuorenpurkaus saattoi aiheuttaa mustan surman ruton. Analysoimalla puurenkaita eri puolilta Eurooppaa, Grönlannin ja Etelämantereen jääytimiä sekä keskiaikaisia kronikoita tutkijat ovat löytäneet selviä todisteita merkittävästä tulivuoritapahtumasta – tai tapahtumasarjasta – 1300-luvun puolivälissä. Puurengastiedot osoittavat kasvun äkillisen pysähtymisen vuosien 1345 ja 1346 välillä, mikä viittaa poikkeuksellisen kylmiin ja hämäriin olosuhteisiin, joita auringonvalon estävät tulivuoren tuhkat ilmakehässä. Jääytimet paljastavat teräviä piikkejä rikkiesiintymissä samana ajanjaksona, mikä on klassinen merkki massiivisista purkauksista, todennäköisesti trooppisilla alueilla. Tämän seurauksena syntynyt vulkaaninen usva viipyi Välimeren yllä vuosia, aiheuttaen äkillistä viilenemistä, toistuvia sadon epäonnistumisia ja vakavaa nälänhätää koko Euroopassa. Paikallisten ruokavarastojen tuhouduttua suuret italialaiset satamakaupungit, kuten Venetsia ja Genova, joutuivat vahvasti riippuvaisiksi Mustanmeren alueelta tuodusta viljasta. Nuo viljalähetykset kuljettivat tietämättään tappavan matkustajan: kirppuja, jotka olivat saaneet Yersinia pestis -bakteerin, joka aiheuttaa ruttoa, ja jotka elivät mustilla rotilla, jotka piiloutuivat laivoille. Kun vilja saapui italialaisiin varastoihin, jyrsijät ja kirput levisivät nopeasti ahtaisiin, epähygieenisiin kaupunkialueisiin, joissa aliravitsemus oli jo heikentänyt ihmisten immuunijärjestelmää. Tauti syttyi ja levisi mantereella vuosien 1347 ja 1351 välillä, tappaen arviolta 30–60 % Euroopan väestöstä. Ympäristölliset todisteet vastaavat lähes täydellisesti kirjallisia kertomuksia nälänhädästä, äkillisistä kauppatapojen muutoksista ja ruton räjähdysmäisestä saapumisesta. Tulivuori ei suoraan luonut taudinaiheuttajaa, mutta näyttää käynnistäneen ketjureaktion: pimeät taivaat → epäonnistuneet sadon → hätäviljan tuonti → tahaton tartunnan saaneiden rottien ja kirppujen tuonti pandemian →. Tämä jakso muistuttaa voimakkaasti siitä, että katastrofit harvoin saapuvat yksin. Yksi ilmastoshokki voi levitä ekosysteemeihin, ruokavarastoihin, kauppaverkostoihin ja kansanterveyteen, joskus vapauttaen katastrofeja, jotka ovat paljon tappavampia kuin alkuperäinen tapahtuma. ["Välimeren viljakaupan ilmastonmuutokset lievensivät nälänhätää, mutta toivat mustan surman keskiaikaiseen Eurooppaan." Viestintä Maa ja ympäristö, 2025]