🧠 Huutaminen ei ole pelkkää huutamista. Lapsen aivoille se on uhka. Neurotiede osoittaa, että aivot eivät erottele fyysistä vaaraa emotionaalisesta vaarasta siisti. MRI-kuvaukset paljastavat, että korkean konfliktin kodeissa kasvaneet lapset kehittävät hyperreaktiivisia uhkareaktioita, jotka muistuttavat läheisesti PTSD:tä sairastavien sotilaiden reaktioita. Aivot reagoivat ei aikomukseen, vaan intensiteettiin. Tämän reaktion keskiössä on mantelitumakke, aivojen hälytysjärjestelmä. Lapsilla, jotka altistuvat usein huutamiselle, vihamielisyydelle tai arvaamattomuudelle, mantelitumake pysyy jatkuvassa valppaudessa. Se tarkkailee armottomasti vaaran varalta, vaikka sitä ei olisikaan. Se, mikä pitäisi olla turvapaikka, koodataan neurologisesti taistelukentäksi. Tämä krooninen stressi ei rajoitu tunteisiin. Se muokkaa aivojen kehitystä vaikuttaen tarkkaavaisuuteen, tunteiden säätelyyn, muistiin ja impulssikontrolliin. Ajan myötä hermosto sopeutuu selviytymään ympäristössään, valmistaen lasta oppimiseen tai yhteyteen sijaan puolustukseen. Tragedia on, että tämä uudelleenkytkentä tapahtuu hiljaa. Mustelmia ei tarvita. Yksittäinen traumaattinen tapahtuma ei ole tarpeen. Toistuva altistuminen vihamielisyydelle riittää. Aivot oppivat, että rauha on vaarallista ja että vaara voi puhjeta milloin tahansa. Vihamielinen koti ei vain satuta tunteita. Se kouluttaa lapsen hermostoa sotaan kauan ennen kuin he ymmärtävät, mitä sota edes on.