En oikeasti ymmärrä, miten minua vanhempi sukupolvi päätyi tänne. Kasvoimme ihaillen David Bowieta ja hänen kauttaan löysimme Lou Reedin ja Iggy Popin. Elimme punkin ja postpunkin läpi, jotka rikkoivat sukupuolinormeja julkisesti. Katsoimme, kuinka Prince sekoitti maskuliinisuuden ja halun. Tanssimme Boy Georgen tahtiin. Palvoimme Grace Jonesia. Sitten tuli 1980-luvun prameus, jolloin androgyynisyys ja itsensä keksiminen juhlittiin. Sukupuolen muokkaaminen ei ollut uhka. Se oli taidetta. Se oli vapautta. Se oli siistiä. Miten sama sukupolvi sitten tuli niin vihamieliseksi ihmisiä kohtaan, jotka vain elävät jäykkien laatikoiden ulkopuolella? Miten siirryimme eron juhlistamisesta pelkäämiseen? Tämä vastareaktio ei johdu kulttuurista tai historiasta. Se syntyy siitä, että unohdimme keitä olimme ja mitä edustimme. Mikään tästä ei ole uutta. Päästä yli jostakin.