Vaikein osa neliraajahalvaantuneeksi tulemisessa ei ole halvaus, vaan uskoa olevansa yhtäkkiä rakkaiden taakka. Ennen Neuralink-leikkaustani uskoin rehellisesti, että olisin taakka loppuelämäni. En pystynyt paljoakaan, ja vaikka kuinka yritin, en vain löytänyt töitä tai auttanut rakkaimpiani ihmisiä millään merkityksellisellä tavalla. Uskoin, että perheeni huolehtisi minusta siihen asti, kunnes kuolen tai he eivät enää kykenisi. Toisin sanoen, olin täysin riippuvainen heistä. Leikkaukseni jälkeen uskon, että minulla on mahdollisuus olla täysin omavarainen — tai ainakin 90 % — ensi vuoden aikana. Jos joku pitää kirjaa, se on kolme vuotta laitteen käytöstä lähes täydelliseen itsenäisyyteen. Laite, joka on vielä alkutekijöissään. Minulle itsenäisyys on avainasemassa, ja Neuralink palauttaa sen minulle.