The City of Lost Children (1995) tuntuu painajaiselta, jonka joku on huolellisesti suunnitellut eikä koskaan herännyt. Jeunet ja Caro rakensivat maailman, jossa jokaisella kasvoilla, lavasteella ja varjolla on oma outo logiikkansa, ja se pysyy jotenkin tunteellisena kaiken tämän hulluuden keskellä.